Jotain pientä

Askartelut ovat jääneet hyvin vähäiselle babyn synnyttyä, mutta rustasin jotain pientä tässä eräs kaunis päivä mieheni yllätettyä minut tuomalla kukkia.

Mies halusi kuulemma kiittää minua siitä isosta urakasta, jota olen äitinä tehnyt. En kylläkään ymmärrä miksi. Mä olen ollut ihan sekopää kotona ja univeloissani kilahdellut miehelleni kaikista mitättömistä asioista. Ehkäpä mieheni pelkää minua ja päätti tuoda kukkia, ennen kuin sekoan lopullisesti.

Noh kukat olivat tosi ihanat ja minä tulin tosi hyvälle tuulelle. Ehkäpä minä laitan maljakkoon seuraavaksi risuja muistuttamaan, että olen ollut tosi äkäinen muija ja voisin jatkossa olla kiltimpi miehelleni.

Huono äiti

Meidän pikkuinen ei suostu nukkumaan päikkäreitä sisällä..ehei. Baby vaatii hyvien päiväunien onnistumiseen joko vaunulenkin tai parvekenukuttamisen. Itseasiassa parvekepäikkäritkin ovat aivan uusi juttu. Masuvaivaiselle babylle kelpasi ennen kahta ikäkuukautta vain unet vaunulenkeillä, mielellään mukulakiviä pitkin ajellen. Nyt kuitenkin olemme löytäneet parvekkeen ja minäkin saan päivässä sen hetken ihan itselleni. Myöskään vaununukuttaminen sisällä ei toimi. Kokeiltu monet kerrat ja baby tajuaa aina huijausyritykseni. 

Tänään minulla oli ongelma. Illalla olisi ohjelmassa ystäväni tapaaminen lasillisen merkeissä. Ainut hetki laittaa itseni ihmisen näköiseksi olisi babyn parvekepäikkärit, mutta ulkona on -17! Tuumin hetken lähtisinkö illalla paskaisella tukalla, ilman meikkiä ja jättäisin väsyneen huutavan babyn isälle hoitoon. Kiitos ei! Olen odottanut tätä iltaa kuin kuuta nousevaan. Jo viikkoja sitten mallailin menevätkö vanhat bilefarkkuni jalkaani ja menivät! JEI! Tissimaidot on jo pumpattu jääkaappiin odottamaan ja ostin uuden paidankin (ensimmäinen uusi vaatekappale sitten synnytyksen). Tänään haluan olla huono äiti ja lähteä tuulettumaan. Ja kaikki tämä vain sen hetken ja viinilasillisen takia (ystäväni on myös tuore äiti ja meidän täytyy olla kiltisti aikaisin kotona).

Mutta siis ongelman ratkaisuun. Ajattelin siis kokeilla babyn huijaamista. Puin vauvan normaalisti ulkovaatteisiin ja jutustelin, että nyt sitten mennään parvekkeelle nukkumaan. Vein vaunut normaalisti parvekkeelle ja annoin olla 10 min. Vauva oli unessa ja vetäisin vaunut sisälle. Tämän jälkeen availin toppakerroksia, jottei kaveri nyt aivan hikeenny. Nyt baby on jo vetänyt muutaman tunnin unet ja minä olen laittanut itseni ihmisen näköiseksi. Muahahhaa mä olen nero...tai sitten vaan epätoivoinen. Ehkäpä sittenkin tuo jälkimmäinen ja vain sen takia että voin olla vähän huono äiti tänään!

Baby syntyi

Hassua, että minulla on nyt todella pitkään aikaan oikeasti vähän aikaan. Laitoin babyn parvekkeelle nukkumaan, siivosin, söin, kävin suihkussa ja ja.. siis mitä, onko minulla oikeasti aikaa?!? Ajattelinkin siis päivitellä tänne, mikäli tästä vaikka tulisi tapa.

Myös kuvaa ottaessa päivämme oli mitä mainioin.

Baby siis syntyi 18.11.2013. Juuri sopivasti, kun luulin pääni hajoavan odottamiseen. Nyt sitten olenkin totutellut vauva-arkeen, josta jo välillä luulin etten selviäisi hengissä. Baby on ollut kovin itkuisa kaveri ja laittoikin heti äidin elämän realiteetit uuteen järjestykseen. Kuten esimerkiksi ennen niin päiväni kohokohta kupillinen kuumaa kahvia teki koko perheen illasta helvettiä (vatsavaivat rules). Siis kahvi ja kaikki muutkin mahdolliset herkut jäi.
Myöskin keskusteluaiheet kaikenlaisista kevyistä aiheista on oikeastaan vaihtunut ainoastaan kakkaan. Koko perheen hyvinvointi onkin tällä hetkellä kiinni babyn vatsan kunnosta ja kakan vääntämisestä.

Tänään meillä onkin hyvä päivä ja aion nauttia siitä (voisin myös kertoa kakkatarinan miksi päivämme on niin hyvä, mutta taidan jättää väliin).

Nopea tuunaus

Tässäpä taas Stiinan nopea tuunaus lastenhuoneeseen. Takana oli valvottu yö ja aamulla tuijottelin (tai siis koomailin) yhtä vanhaa Ikean taulua. En edes tajua miksi olen koskaan ostanut tuon kyseisen taulun. Se ei ole yhtään kotimme näköinen.

Mietin jo hetken kaivaisinko öljyvärit ja maalaisin jotain päälle, mutta tunsin oloni uupuneeksi, tylsäksi enkä mitenkään kovin luovaksi. Kaivoinkin siis kätköistäni lapsenmielistä kangasta (siitäkin olin joskus ajatellut tekeväni jotain luovempaa) ja laitoin tuulemaan.

 

En tiedä jaksanko katsella tuota taulua ihan kauhean kauan. Mieheni kutsui sitä psykoottiseksi. Ehkä kun saan pinnasängyn ja muut lopulliset kalusteet oikeille paikoille, voin sitten miettiä mitä tehdä taulun kanssa. Mut hei! Kankaalla päälystäminen on minusta oiva nopea tuunaus. Kankaan voi aina purkaa taulusta ja käyttää uudelleen, sekä alla olevan taulun päälle voin vielä maalata jotain (jos vaikkapa se luovuus tulisi vastaan joskus).

 

Roiskeläppiä ja nörtteilyä

Mulla on ihanat vanhemmat. Vaikka meillä on välimatkaa sellaiset 300km. olemme päivittäin puhelimella yhteydessä. Vanhempani olivat melko iäkkäitä (yli neljäkybäsiä) saadessansa minut, mutta en ole koskaan kokenut jääväni mistään paitsi. Toki nykyään huomaan, että he alkavat olemaan iäkkäitä ja olen muutaman kerran surkutellut, ettei meidän vauvamme saa ehkä nauttia isovanhemmistaan kovinkaan kauan. Nämä kortit minulle on kuitenkin annettu ja iloitsen kaikista hetkistä heidän kanssaan.

En tiedä onko tämä sitä sukupolvien eroa, mutta äidilläni on välillä todella erikoisia mielipiteitä elämästäni. Soittelimme tänä aamuna kuulumisia ja kerroin hänelle virkkaavani mattoa. Tähän äiti tokaisi, että on ihan hyvä että olen välillä pois tietokoneen äärestä. Sikiö kun saa niin paljon säteilyä elintavoistani....Siis anteeksi mitä? Luuleeko äitini, että notkun kaikki päivät tietokoneen ääressä?!? Ja mistähän tämä säteilypelko on oikein tullut? Pari viikkoa sitten äiti tokaisi puhelimessa, että hän voisi tehdä pakastimeemme ruokia, kun syömme miehemme kanssa vaan niitä einesruokia. Minä itseasiassa vihaan kaikenlaista eines/lisäainesapuskaa ja pyrin aina tarkkailemaan ruokani laatua sekä tekemään sen alusta asti itse.

Mietin olenko jättänyt jotain tärkeää itsestäni kertomatta, vai minkä takia äitini kuvittelee minusta näitä outoja asioita. Olen vuosien saatossa oppinut, että vaikka kuinka korjaisin asian hänelle, kuulen hänen äänestään ettei hän usko minua. Jep jep... Olen siis tytär joka vetelee Saarioisten roiskeläppiä ja notkuu koneella kaiket päivät. Kuinka väärässä hän onkaan.

Voin kyllä osittain syyttää itseäni. Teininä, kun elämässäni meni aikas lujaa (välillä vähän liiankin lujaa) kerroin kaikenmaailman satuja äidille. Ehkäpä hän oppi siinä, ettei enää uskonut juttujani. Nyt kuitenkin kymmenen vuotta myöhemmin olen ihan oikeasti kasvanut aikuiseksi ja minulla on sitä JÄRKEÄ päässä (ainakin toisinaan). Varsinkin viime viikoina, kun vauvan syntymä on alkanut lähestymään minua on alkanut todella harmittamaan, että hän uskoo minusta kaikkia näitä juttuja (voi olla myös että raskaushormonit saavat vaan pääni sekaisin).  En tiedä pitäisikö minun jutella hänelle tästä vai antaa vain olla...Tai jos se vauva vois nyt vaan syntyä niin voisin lopettaa tämän sekoilun:).

Baby ei halua syntyä

Nyt alkaa hieman turhauttaa. Vaikka olen tosi kiltisti ja upeasti jaksanut loppuraskauteen asti, nyt alkaa tuntua etten enää jaksa. Raskauteni on mennyt todella helposti, mutta nyt alan kypsyä olotilaani. Tänään ois laskettu aika, mutta babya ei vaan kuulu... Kaikista pahinta tässä on myöntää, etten niinkään odota äidillisesti sitä ihanaa nyyttiä, jonka saan kohta viereeni (eiks niin kuulu sanoa), vaan lähinnä veeee-ituttaa tämä turpoaminen. Viimeisen viiden viikon aikana painoni on noussut kilon viikossa ilman minkäänlaisia ruokailutapojen muutoksia. No ok...myönnetään että olen herkutellut, mutta niin olen aina. Nyt vaan kaikki herkut menevät suoraan perseeseen.

Katsoin eilen Erilaiset äidit jakson, jossa Mutsis on bloggari Emilia kertoi odotuksestaan ja elämästään syömishäiriön kanssa. Tunsin niin sympatiat hänen tuntemuksiaan painonnousua kohtaan. Vaikka tiedän, että kaikki tämä on luonnollista ja kuuluu asiaa on kauheaa katsoa oman kroppansa muuttumista VALTAVAKSI! Mä en enää tunnista itseäni. Masentaa katsoa itseäni peilistä. Haluan kroppani takaisin....Ei mulla muuta.

Hoitopöytä vauvalle

Isukki teki hurjan hienoa työtä hoitopöydän kanssa. Siitä tuli juuri sellainen, tai oikeastaan enemmän mitä olin toivonut.

Me eksyttiin yhtenä sunnuntaina Sjökullan kartanoon, missä sijaitsee sympaattinen sisustusliike Lugnet Life & Living. Bongasin sieltä hauskan tähtikuvioisen vahakankaan, josta ompelin hoitopöytään alustan. Shoppailukaverini kylläkin neuvoi, ettei valkoinen alusta ole paras mahdollinen väri vauvan huoltohommissa...nooh mä kärsin siitä sitten myöhemmin.