Askartelua pääsiäiseen

Vaikka ajattelin tekeväni tällä viikolla joka päivä kouluhommia, päätinkin viettää yhden iltapäivän askarrellen pääsiäismunia...AWWWW!

 Tämä on ilmeisesti taas yksi vanhenemisen merkki, kun askartelee vapaaehtoisesti omaan kotiinsa pääsiäismunia. Eikä siinä vielä kaikki. Askartelin myös höyhenkranssin.

IHANAA KEVÄTTÄ!

Vapaus lähteä lenkille

Paras pään selvittäjä on rauhallinen kävelylenkki. Suoritan tällä hetkellä kevään viimeisiä opintojani pääsääntöisesti kotoa käsin ja on todella helpottavaa lähteä välillä nauttimaan ulkoilmasta (varsinkin kun on ollut koko päivän päätteen äärellä). Lenkillä pää selviää ja antaa usein uusia ideoita töihini. Aivan kuin loisin itseäni uudelleen joka kerta.

Olen todella kiitollinen elämäntilanteestani, että pystyn lähtemään kesken päivän ulos ilman suurempia aikatauluja. Vaikka opiskelijaelämä on välillä taloudellisesti hyvinkin tiukkaa, en antaisi päivääkään pois näistä vapauksista. Varsinkin nyt, kun kevät ilmoittelee tulostaan ja aurinko on palanut pimeän talven jälkeen.

Vaippakakku

Nyt sain vihdoinkin toteuttaa askarteluhaaveeni ja tehdä vaippakakun tuttavaperheeseeni synnyttyä pieni ihastuttava poika. Ja kyllä...on varmaankin vähän outoa, että lapseton haaveilee vaippakakkujen askartelusta. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että rakastan kaikkia muitakin vauvojen juttuja. Jos joskus meidän perhettä suodaan lapsella, tulee se hukkumaan kaikkiin vauvojen askartelujuttuihin.

Projektini alkoi googlettamalla erilaiset vaippakakut ja sitten soitto mammakaverilleni millaisia vaippoja pitäisikään hankkia. Sain niin hyvät neuvot, että uskoin olevani vaippaostamisen mestari tuon palopuheen jälkeen. Prisman hyllyjen edessä kuitenkin seisoin silmät lautasina. Siis APUA! Mikä näistä nyt on oikeasti hyvä, tai olisiko mitään kuvioimatonta. Ja muuten välihuomautuksena noi vaipat eivät ole mitään halpoja.

Vaippaostosten neitsytmatkan jälkeen pettymys kotona oli suuri, kun huomasin vaippojen olevan sittenkin kuviollisia (hemmetin Nalle Puh!) Koska meillä kotona ei taida olla vähään aikaan käyttöä noille vaipoille, päätin niellä ylpeyteni tehdä kakun noista kyseisistä yksilöistä.

Sunnuntain brunssi

Väsäsimme avokkini kanssa sunnuntaivieraille brunssin. Tai siis minä hoidin ruokapuolen ja avokkini siivosi (mikä on mun mielestä tosi hyvä työnjako). Jälkkäriksi tarjoilimme vielä lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera MJAM! Akku tosin loppui kamerasta heti kriittisellä hetkellä, joten todisteet mainiosta jälkiruasta näkyivät vaan kohonneena vatsakummulla (siitä en viitsinyt myöhemmin ottaa kuvaa).

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Italialaista munakasta ja siitä tulikin brunssivieraiden keskuudessa hitti. Resepti löytyy Kotilieden resepteistä, TÄÄLTÄ. Korvasin parsan aurinkokuivatuilla tomaateilla ja ajatuskatkoksen takia käytin munakkaaseen yht.10 munaa. Hyvää tuli silti!

Vieraatkin olivat kovin tyytyväisiä. Lupasivat tulla tästä lähtien joka sunnuntaina syömään...

Liikunta ja minä

Haluaisin kirjoittaa asiasta, joka on vienyt elämääni parempaa suuntaan. Se on urheilu.

Luulen olevani aika peruspirkko liikuntatottumuksiltani. Tai ainakin liikkuvien naisten osalta. Käyn salilla, jumpissa ja juoksemassa. En ole mikään himoliikkuja, vaan ennemminkin liikunta on minulle elämäntapa. Minulla ei ole mitään ihmeellisiä tavoitteita (paitsi pitää korsetti kunnossa), muuta kuin haluan näyttää ja tuntea oloni hyväksi. 

Olin lapsena harrastanut liikuntaan, kunnes teini-iän tuomat haihatukset veivät kiinnostusten kohteet aivan muualle. Monen liikkumattoman ja pahan olon vuoden jälkeen tapasin avopuolisoni, joka sai minut jälleen kiinnostumaan urheilusta. Muistan kuinka kävimme muutaman kerran yhdessä hölkkälenkillä. Kotiin pääsin välillä kävellen, välillä hölkäten veren maku suussa. Avokkini oli sprintannut kotiin jo ajat sitten. Jotenkin siitä innostuneena (ja huomattuani kuinka surkeassa kunnossa olin) päätin tehdä itselleni jotain. Lisäksi vihasin kroppaani. En sano että olisin ollut mitenkään ylipainoinen, mutta ehkä enemmänkin lyllerö. Inhosin kuinka vaatteet näyttivät huonolta päälläni ja olin lopen kyllästynyt pukeutumaan kaapuihin. Siitä onkin nyt seitsemän vuotta ja kymmenen kiloa sitten. Ja täytyy hieman kehaista, että se on nykyään minä joka sprinttaa ensimmäisena kotiin.




Kotikuntoilun luottovälineet: Kahvakuula ja joogamatto

On jotenkin hassua nykyään miettiä, kuinka jaksoin puskea itseni siihen kuntoon mitä nykyään olen. Voin sanoa, että aloitus oli kaikkein vaikeinta. Pienikin voimaharjoittelu sai kroppani huutamaan apua. Myöskin välitön hengästyminen heti juoksulenkin alkupäässä sai minut tuntemaan oloni todella surkeaksi. Mutta sitten kun kroppa pikkuhiljaa tottui urheiluun oli paljon helpompi puskea itseää eteenpäin aina parempiin suorituksiin. Myös palautuminen helpottui ja treenimääriä viikossa pystyi pikkuhiljaa nostamaan.

Ystäväni kysyi minulta taanoin, kuinka jaksan urheilla niin paljon. Hän aloittelee juoksuharrastusta ja sanoi välillä lenkkipolulle lähtemisen olevan melkein ylitsepääsemättömän vaikeata. Vastasin hänelle, että valitettavasti siitä tunteesta ei pääse koskaan eroon. Usein pitkän työpäivän jälkeen viimeinen ajatukseni olisi lähteä mihinkään Bodypumppiin puuskuttamaan. Sohva ja fazerin sininen houkuttelisivat, mutta tiedän myös ettei se myöskään ole huonon omatunnon arvoista. Lisäksi en ole kertaakaan katunut jälkeenpäin lähtemistäni. Ajan myötä lähteminen helpottuu, varsinkin jos lupaa itselleen jotain mukavaa treenien jälkeen. Saatan esim. ajatella, että jos jaksan nyt käydä tunnin juoksemassa, niin sitten saan katsoa lempisarjani telkkarista tai syödä jotain ihanaa ruokaa. Myös tiedän tarvitsevani urheilua, jotta kestän arjen paineet.